Mitä on tapahtunut aiemmin
Tule mukaan lottatoimintaan!
Kouvolan Seudun Lottaperinneyhdistys ry perustettiin vuonna 2006 tarkoituksena kunnioittaa lottien työtä sekä huolehtia vielä elossa olevien lottien ja pikkulottien henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista.
Kokoonnumme Tuulensuojassa kunkin kuukauden viimeisen viikon tiistaina. Toiminta on monipuolista; mielenkiintoisia esityksiä ajankohtaisista aiheista ja lottien toiminnasta sotien aikana. Lottaperinteen keruu ja lottien kertomusten taltiointi, tutustumiskäynnit ja retket kuuluvat ohjelmaan. Tärkeänä toimintamuotona on lottien ja pikkulottien kuntoutus.
Suurin osa jäsenistöstä on meitä naisia ja miehiä, jotka emme ole olleet lottien tapaan sodanajan tehtävissä.
Tule mukaan! Ota yhteyttä yhdistyksen sihteeriin Maire Markkaseen, puh. 040 822 8503 tai jäsenilmoittautumislomakkeella kotisivullamme.
Mielenkiintoisia videolinkkejä
Wanhan Veteraanin lottanäyttely Haminassa.
Puheenjohtaja Merja Niemisen haastattelu kanttiinissa.
"Lottatoimintaa Kouvolassa, rautatiekaupungissa". Opetusneuvos Sakari Viinikaisen kiinnostava esitelmä. Linkki videoon.
Karjalan Kulttuurirahaston lahjoittaman Kultaisia muistoja Topeliuksen hengessä Karjalassa -kuunnelman voi kuunnella seuraavasta linkistä:
https://youtu.be/zuJG-0dVVa0
Presidentin puolison Jenni Haukion saarna huipensi Lottien juhlavuoden.
https://areena.yle.fi/1-50974048
13.9.2024 Viranomaiset Manskilla.
Viranomaiset Manskilla -tapahtuma jalkautti jälleen eri viranomaistahot ja järjestöt Kouvolan kaupunkikeskustaan. Tapahtuman aikana he esittelevät toimintaansa ja kävijöillä oli mahdollisuus tutustua eri tahojen toimintaan sekä esittää kysymyksiä asiantuntijoille. Tapahtuman tavoitteena on tuoda viranomaiset lähelle ihmisiä ja lisätä eri tahojen tunnettavuutta.
Yhteisesiintyminen Sotien 1939 -1945 Pohjois-Kymen Perinneyhdistyksen ja Sotainvalidien Kymi-Karjala yhdistysten kanssa.
Teltallamme myynnissä oli käsitöitä ja lottatuotteita
10.9.2024 Hallituksen kokous Porukkatalon Sotien 1939 -1945 Pohjois-Kymen Perinneyhdistyksen perinnetilassa.
Kooste hallituksen kokouksesta ti 10.9.2024
Hallitustyöskentely jatkuu yhdistyksessämme säännöllisesti kerran kuukaudessa. Perinteiseen tapaan tsekkasimme, kuten jokaisessa kokouksessa, taloustilanteen ja jäsenmäärän. Iloksemme saimme todeta, että kolme uutta henkilöä on liittynyt yhdistykseemme.
Sovittiin syyskuun lottaillan järjestelyvastuut. On helppo toimia, kun jokainen hoitaa sovitut asiat. HFV kurssipäivä kyyteineen on järjestyksessä. Käytiin keskustelu ja laadittiin tarvittavat asiakirjat liittokokousta varten.
Veteraanien kirkkopyhän 20.10 osalta yhdistyksemme vastuut sovittiin.
Seppeleenlasku Tuohikotin Vapaussodan muistomerkille hoidetaan 21.9.2024 klo.10.00. Ko. muistomerkki paljastettiin 100 v sitten, ja sen ajan lottayhdistyksellä oli merkittävä rooli hankkeessa. Varainhankintaa pidämme vireillä jatkuvasti. Yhdistyksemme myyntiteltta on taas aktiivisen perinnelottaporukan vastuulla Pestoomarkkinoilla, Viranomaiset Manskilla ja Wanhan ajan käsityöläismarkkinat tapahtumissa.
Ajankäyttökirjaukset ovat reaaliajassa hallituksen jäsenten osalta, samoin kotisivupäivitykset.
Seuraava hallituksen kokous on 8.10.
Talvisodan kenttäsairaala 4. muistomerkin paljastustilaisuus Haminan Mänt’lahdessa 7.9.2024
Mänt’lahti on Haminan itäisin rannikkokylä, joka on valittu Kymenlaakson kyläksi vuonna 2021.
Paikalliset kyläaktiivit ovat tutkineet alueen historiaa, ja selvittäneet Mänt’lahdessa sijainneen talvisodan kenttäsairaala 4.vaiheita. Lauantaina 7.9.2024 paljastettiin juhlavasti tuon kenttäsairaalan muistomerkki.
Kouvolan Seudun Lottaperinneyhdistyksen edustajat olivat tilaisuudessa mukana tuomassa lottaperinnetervehdyksen, ja laskemassa havuseppeleen sairaalan potilaiden ja henkilökunnan muistoksi.
Yhdistyksemme puheenjohtaja Merja Nieminen ja varapuheenjohtaja Heini Kortesluoma laskivat seppeleen, ja Merja Nieminen piti tervehdyspuheen. Juhlavassa lippulinnassa jäsenemme Osmo Niskanen kantoi yhdistyksen lippua.
27.8. ti Syyskauden avaus ja lottailta Utin Ilmakillan tiloissa osoitteessa Utti-Aukio.
Syyskauden 2024 ensimmäinen jäsenilta vietettiin Utin Ilmakillan vieraana. Tutustuimme Ilmakillan perinnetilaan ja ilmailuhistorianäyttelyyn. Utin Ilmakillan hallituksen jäsen Jani Kortesluoma esitteli meille Ilmakillan perinnetilaa, joka on entinen Utin varuskunnan kasarmirakennus. Lisäksi Jani Kortesluoma kertoi Utin varuskunnan historiasta. Tämän jälkeen kuulimme Heini Kortesluoman esitelmän 63. sotasairaalasta eli sotavankisairaalasta ja siellä komennuksella olleista lotista. 63. sotasairaala toimi Utin harjoituskeskuksessa jatkosodan aikana vuosina 1941–1942. Elokuun jäsenillan yhteydessä jaettiin läsnäolleille jäsenille jäsenkirje syysohjelman kera. Muut saanevat omansa postin mukana lähipäivinä. Syyskauden ohjelma jatkuu lottatarinoilla. Syyskuun jäsenillassa kuulemme esitelmät Kymenlaakson piirin ensimmäisestä lottakurssista sekä erään iv-muonituslotan tarinan. Lokakuussa teema jatkuu Keijo Gärdströmin esitelmällä Kaatuneiden huollosta talvi- ja jatkosodan aikana. Lottien tarinoiden vaaliminen on keskeisintä perinnetyötämme. Lämmin kiitos kaikille Utissa mukana olleille. Paikalla oli yhteensä 41 kuulijaa. On mukava järjestää ohjelmaa aina niin aktiivisille jäsenillemme. Heini Kortesluoma
|
|
Puolakan Valmismatkojen bussi kaarsi Kouvolan matkakeskuksen tilausajolaituriin sovitusti klo 7. Bussinkuljettaja Jukka Häkämies pakkasi matkalaukut tavaratilaan, ja iloinen joukko reissuun lähtijöitä löysi tyhjästä bussista mieleiset istumapaikat. Suunnaksi kuljettaja otti Helsingin Länsisataman, jossa saisimme matkajoukkueeseemme lisävahvistuksia.
Laivarannasta suuntasimme Tallink My Star laivan buffetaamiaiselle, ja mukavasti kului lahden ylitys pöydän antimista, ja mukavasta matkaseurasta nauttien. Prikaatikenraali, sotatieteen tohtori Pentti Airio otti Tallinnan satamassa joukon komentoonsa. Sateisessa säässä suunnistimme kohti Narvan kaupunkia. Matkalla pysähdyimme ja tutustuimme II-maailmansodan vuoden 1944 ankariin, verisiin Sinimäen taistelumaastoihin ja museoon. Hotelli Inger Narvassa tarjosi yösijan ja ”venäläishenkisen” asiakaspalvelun meille retkeläisille.
Lauantaiaamuna teimme pitkän, paljon informaatiota sisältäneen kiertoajelun ”Narvan mailla”. Yhteiskuva Hermannin linnan muureilla Leijona patsaan luona ikuisti matkaseurueen. Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024 Tarto, ja Dorpat hotelli Emajoen rannalla oli lauantaipäivän päätepiste. Matkalla lounastimme viihtyisässä Avinurmen Puidu Ait ravintolassa, ja JR 200. museo Äks’issä toivat mieleenpainuvaa sisältöä päiväämme.
Pyhäaamun herkullisen aamiaisen jälkeen mainio, osaava kuljettajamme Jukka ajelutti meitä pitkin sunnuntaiaamun hiljaisia katuja. Eliel Saarisen suunnittelemassa Paavalin kirkossa veisasimme Suvi virren, ja saimme näin jättää meidän lottaperinteen ystävien tervehdyksen karun kauniiseen kirkkoon.
Vallihautojen vieressä valtavan kokoisen Tarton tuomiokirkonrauniot keskellä upeaa puistoa tekivät suuren vaikutuksen meihin matkalaisiin. Sodan tuhot ja mielettömyys olivat vahvasti läsnä.
Lähes 1½ tunnin seikkaperäinen opastettu kierros modernissa Viron kansallismuseossa avasi retkeläisten silmät monipuolisuudellaan. Viron kansalla on rikas, puhutteleva historia.
Päivällinen Raatihuoneen torin varrella ranskalaishenkisessä Pierre ravintolassa oli hieno elämys.
Kotimatkalla lähdimme maanantaina aamiaisen jälkeen. Tuliaisostokset teimme Tallinnassa, ja laivan ylenpalttisen monipuolisen päivällispöydän ääressä saimme vielä jakaa matkatovereiden kanssa kokemuksia ja muistoja reissusta.
On kaksi asiaa, jotka ihminen helposti unohtaa. Toinen on sateenvarjo, ja toinen on kiitos. Jotta emme unohda tätä viimeksi mainittua, haluamme koko matkaseurueen puolesta kiittää Kouvolan Seudun Lottaperinneyhdistyksen matkaryhmän vastuuhenkilöitä suuresta vaivannäöstä retken suunnittelussa ja järjestelyissä. Kiitos Leena, Maire ja Marjaleena.
Suuret kiitoksemme prikaatikenraali Pentti Airiolle, erinomaiselle oppaallemme, informatiivisista puheenvuoroista, joissa laajasti ja seikkaperäisesti avattiin Viron historiaa, niin sodan, kuin rauhan vuosilta. Puolakan Valmismatkojen asiakaspalvelu saa jälleen täydet pisteet. Osaava, ammattitaitoinen ja liikenteessä rauhallinen kuljettajamme Jukka sai retkiporukaltamme raikuvat suosionosoitukset. Oli miellyttävän turvallista matkustaa Puolakan bussilla.
Oli ilo saada kuulua mukavaan matkaporukkaan. Ei tarvinnut odotella ketään. Kaikki noudattivat sovittuja aikatauluja, ja matkaohjelmaa. Monet kiitokset.
Merja Nieminen
Kouvolan Seudun Lottaperinneyhdistys ry.
puheenjohtaja
24.4.ke Porukkatalon perinnehuoneen avointen ovien päivä.
Esitelimme lottatoimintaa. Suomen ”ensi-iltana” näytetiin yhdistyksemme varapuheenjohtaja Heini Kortesluoman kokoama video Kouvolan Lotta Svärd yhdistyksen toiminnasta vuosilta 1920 – 1944.
Keskiviikon ohjelma päättyi Heini Kortesluoman opastamaan iltakävelyyn, jossa tutustuimme lottajärjestön toimintapaikkoihin Kouvolassa.
Valokuvat, Seppo Liimatainen, Merja Nieminen, Riitta Myller
23.4. ti Perinteinen lottailta Tuulensuojassa.Sää oli lähes yhtä huono kuin edellispäivänäkin. Toiveena oli, että ”tuulettaisimme” kansallis-, sotilaskoti-, lotta-, ja Martta-pukuja ja vastaavia, joita asuja harvemmin voi käyttää. Sää ei säikyttänyt reippaita iltaan osallistujia. Yhdistyksemme tarjosi lottaleivoskahvit 51 osallistujalle, ja illan esitelmöitsijä tohtori Maritta Pohls kertoi presidentinpuoliso Ellen Svinhufvudin monipuolisesta ja mielenkiintoisesta elämästä. Saimme lopuksi ihailla kauniita osallistujien kansallispukuja, joita oli eri puolilta Suomea. Tuuterinpuku, Alavuden puku, Anjalan puku, Koiviston puku, Sääksmäen juhlapuku, Pyhäjärven puku, Kymenlaakson vanha ja uusi puku, ja Pyhäjärven puku olivat ainakin illassa. Lukuisia sotilaskotipukuja, Martta-pukuja ja lottapukuja, sekä pari Feresiä täydensivät värikästä iltaamme. Valokuvaajamme Seppo Liimatainen ikuisti osallistujat yhteiskuvaan. |
|
22.4. ma Lottaperinneviikon avajaistilaisuus Kouvolan seurakuntakeskuksen Maria salissa.
Musiikilliseen lottailtaan kevään kurjimmasta räntä - lumi-vesisateesta huolimatta kokoontui noin 70 musiikin ja maanantaina runojen ystävää. Veteraanien poikien kuoro ja orkesteri muistelivat Kanttiinin Maariaa, lauloivat Serenadin lotalle, ja Kaukaisen muiston sävelin kertoivat kiikkutuolissa istuvan vanhan lotan muisteloita.
Yleisö pääsi avaamaan ääntään Sillanpään marssilaulun tahdissa. Komeasti kaikui tuo reipas marssi kauniissa Maria-salin .
Yhdistyksemme runotyttö Sirpa Kokko eläytyi hienosti Sinikkas Svärdin, Saima Harmajan ja Eeva Heilalan runoihin. Kerro minulle ystävyydestä, Onnellinen aamu ja Kyllä minä sinut muistan. Runonlausunnalla on ollut vahva rooli Lotta Svärd järjestön lottailloissa, ja tuota perinnettä jatkamme myös Kouvolan yhdistyksessä.
Viulutaiteilija Arvo Saaristo ja hanuristi Ilkka Sydänmaanlakka esittivät Brahmsin viidennen unkarilaisen tanssin, ja keinuttivat Äänisen aallot valssin tahdissa meitä kuulijoita.
Note to Self’in upea kvartetti lauloi a’capella esityksenä Suojelusenkelin, virren Soi kunniaksi Luojan ja Finlandian. Kauniiseen, moniääniseen lauluun ihastuivat kuulijat ikihyvikseen.
Kouvolaan kirkkoherra Tuija Nuutisen rohkaiseviin ja toivoa luoviin iltahartauden teemoihin kristikansan koti-ikävästä oli turvallista päättää iltamme. Pisteenä iin päälle veisasimme yhdessä virren 600 Hyvyyden voiman ihmeellinen suoja. Tuosta virrestä on muodostunut yhdistyksellemme rakas ja tärkeä.
Merja Nieminen
puheenjohtaja
26.03. ti Lottailta Tuulensuojassa Muisti-luento. Geronomi, sairaanhoitaja Tiina Orava Terveystalo Oy. Kevätkokous, jossa käsiteltiin sääntömääräiset asiat:
Hallitus ja muut vastuuhenkilöt saivat vastuuvapauden. |
|
21.03. to Retki Lottamuseolle ja opastettu kiertoajelu Tuusulan rantatiellä. Lounastettiin lottamuseon kanttiinissa ja tutustuttiin lottamuseon näyttelyyn. Näyttelytutustumisen jäkeen teimme kiertoajelun Tuusulan rantatiellä oppaan johdolla. Kiertoajelun jälkeen tutustuimme Tuusulan kirkkoon, jossa opas on myös mukana. Retki oli mielenkiintoinen ja onnistunut. Matkan johtajana oli Leena Liimatainen. |
|
13.12 ke Ohjelmallinen joulujuhla Kymen Paviljongissa
Arkihuolesi kaikki heitä laululla aloitimme tunnelmallisen ja lämminhenkisen joulujuhlamme. Saimme kokoontua lähes 50 henkisen jäsenjoukon voimin Kymen Paviljonkiin päättämään toimeliasta ja menestyksellistä yhdistyksemme 17. toimintavuotta. Seppo oli taustoittanut hienoilla kuvilla laulujen sanat, ja kauniistipa laulut salissa soivatkin.
Kuten lottien joulujuhlassakin aikanaan, myös meidän juhlamme alkoi Joulun ikuisen sanoman, Jouluevankeliumin lukemisella. Jouluvirren säkein ja Jouluyö, juhlayö laulun sanoin pääsimme nauttimaan herkullista joulupuuroa. Iloinen puheensorina täytti salin, kun jouluisesti katetuissa pöydissä syötiin ja nautittiin ”seurustelun sakramentista”.
Puheenjohtaja Merja esitti lääkintälotan päiväkirjamuistiinpanoja joulukuulta 1939 ja joululta 1941. Runotyttömme Sirpa Kokko lausui puhuttelevan Maarit Leinosen joulurunon. Yllätimme runotyttömme esityksen jälkeen ojentamalla hänelle Suomen Lottaperinneliiton myöntämän ansiomerkin. Torttukahvit kruunasivat juhlailtamme. Salintäyteinen perinnelottajoukko yhtyi illan päätteeksi pyhiinvaeltajien vanhaan hymniin Maa on niin kaunis, jolla laululla saimme toivottaa toinen toisillemme hyvän ja Jumalan siunaaman joulun toivotuksen.
28.11 ti klo 18 Valoa pimeyteen -runon ja musiikin ilta Käpylän kirkossa. Kahvitarjoilua klo 17. Vapaaehtoinen kahvimaksu. Runoja ja musiikkia valaisemaan kaamoksen pimeyttä. Vapaa pääsy. |
|
24.10 ti klo 18 Syyskokous Tuulensuojassa Ennen kokousta Kirsi Vinnikka ohjasi pienen tuokion Loruja ja leikkejä. Suomen Lottaperinneliiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Marjatta Nykänen toi liiton terveiset. Syyskokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. Hyväksyttiin vuoden 2024 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Hallituksen uusi kokoonpanoksi hyväksyttiin 1+6 (pj. + 6 jäsentä). Kokouksen puhejohtajana toimi Seppo Liimatainen ja sihteerinä yhdistyksen sihteeri Maire Markkanen
|
|
7. - 8.10. la-su Liittokokous Hämeenlinnassa Liittokokousjärjestelyistä vastasi Hämeenlinnan Seudun Lottaperinneyhdistys ry. Osallistujia oli 25 jäsenyhdistyksestä ja virallisia edustajia 37. Kokouksen alkupuheenvuorossa liiton puheenjohtaja jakoi vuoden 2022 Vuoden teko -palkinnon, jonka sai Kouvolan Seudun Lottaperinneyhdistys ry. Kiitoksemme siitä.
|
|
26.9. ti klo 18 Lottailta
73 hengen joukko lottaperinteen ystäviä kokoontui syyskuun lottailtaamme Tuulensuojaan. Iloinen puheensorina täytti kahvion, kun ennen luentoa saimme harjoittaa ” seurustelun sakramenttia”, ja ostaa runsaalta myyntipöydältä monenmoisia lottatuotteita.
Vieraaksi iltaamme saimme Kymen Seudun Lottaperinneyhdistyksen ja Lahden yhdistyksen väkeä. Pyrimme aktiivisesti rakentamaan tänne Itä-Häme – Kymenlaakso akselille toimivan yhteistyön paikallisten perinneyhdistysten välille.
Professori Aura Korppi-Tommola Kauniaisista piti mielenkiintoisen esityksen presidentinpuolisosta, merkittävästä taustavaikuttajasta Alli Paasikivestä. Hänen nimeään kantava Alli Paasikivi Säätiö on ollut merkittävässä roolissa, kun lottajärjestön lakkauttamisen jälkeen sijoitettiin osa järjestön omaisuutta ko. säätiöön.
Lottaillasta lähti tyytyväinen jäsenjoukko jo syksyisen pimentyneeseen iltaan.
Lokakuun lottaillassa tavataan!
Viranomaiset Manskilla -tapahtuma 18.9.2023 Kouvolan Seudun Lottaperinneyhdistys ry, Sotien 1939-1945 Pohjois-Kymen Perinneyhdistys ry ja Sotainvalidien Kymi-Karjala Perinneyhdistys ry esittelivät yhdessä toimtaansa puolustusvoimien pystyttämässä teltassa. Yleisöä oli paikalla runsaasti. Yhdistyksemme myi Talvisodan leipää ja lottatuotteita. |
|
Wanhan ajan markkinat Kouvolan Museokorttelissa 11.9.2023. Kouvolassa vietettiin 25. kerran Wanhan ajan markkinoita ja Kouvolan Seudun Lottaperinneyhdistys oli myös mukana. Myytävänä meillä oli Lottanukkekerhon jäsenten tekemiä käsitöitä, mm. lottalapasia ja -sukkia, lottanukkeja ja kaulureita. Talvisodan leipää olimme varanneet myytäväksi 60 kpl ja ne myytiin loppuun jo ennen puoltapäivää. Ilma suosi markkinoita ja lottaperinteen teltalla kävi runsaasti asiakkaita. |
|
5.8.2023 la klo 18.00 Taidekeskus SalmelaWaltteri Torikka ja Salmela Festival Orchestra joht. Arto Paju, vierailevana tähtenä Josefin Silén Matka Mäntyharjuun oli vauhdikasta. Linja-autokuljetta ei hukannut aikaa hiljaiseen menoon. Perille päästyämme oli hyvin aikaa käydä Salmelan näyttelyissä ja juoda vohvelikahvit pienen kioskin tarassilla. Konsertti oli kaikkiaan hieno ja tasokas. |
|
18.7.2023 Hallituksen kokous Kannuskoskella pj. Merja Niemisen kotitalo Tommolassa. Paljon asioita sisältäneen kokouksen jälkeen asialistalla oli teltanpystytysharjoitus. Yhdistykselle on hankittu Pop-Up teltta tulevia julkisia tilaisuuksia varten. Näitä ovat esimerkiksi Kannuskoskipäivä Kannuskoskella, Valkelalan Litviikkimarkkinat ja Kouvolan museokorttelin Wanhanajan markkinat.
Seppo |
|
08.06. to Retki Mikkeliin, Sodan ja rauhankeskus MuistiinMikkelin retken aluksi nautimme maukkaan lounaan kahvila Rauhassa ja sen jälkeen tutustuimme oppaan johdolla Muistiin. Kattavan kierroksen jälkeen ajoimme vielä Kenkäveron pappilaan, jossa vietimme tunnin kahvitellen ja tutustuen myymälän antimiin. |
|
25.5.2023 Retki Haminaan Wanhan Veteraanin vaihtuvaan näyttelyyn Vapausota 1918 – itsenäisen Suomen kohtalonhetket kapinasta kansanvaltaan. Ilomielin noudatimme naapuriyhdistyksemme Kymen Seudun Lottaperinneyhdistyksen kutsua saapua tutustumaan pari viikkoa sitten avattuun Suomen Vapaussodasta kertovaan näyttelyyn. Haminassa Wanhan Veteraanin rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnalliseen perinnekeskukseen on koottu ainutlaatuinen, majuri Ville-Veikko Kirvesmiehen keräystyöaineisto. Eversti Vesa Kangasmäen selkeä ja havainnollinen alkuopastus antoi hyvän läpileikkauksen museon aineistosta, johon tutustuimme suurella mielenkiinnolla. Kevään 1918 tapahtumat on esitelty näyttelyssä puolueettomasti, ja sodan karu kuva piirtyi lukuisten tekstien, havainnollisten kuvien ja runsaan esineistön myötä vahvana. Naapuriyhdistysten välinen yhteistyö on tärkeää ja palkitsevaa. Oli ilo tavata muutama tapaamiseen tullut ”naapurin perinnelotta”, ja sovimme yhteistyön jatkamisesta lomien jälkeen. Poikkesimme kotimatkan aluksi katsomaan Haminan kesäpuistoon vuonna 2017 Lotan päivänä pystytettyä tyylikästä lottamuistokiveä, jonka pikkulotta, muistokivihankkeen yksi puuhanaisista Marjatta Hyrkki esitteli. Lämpimät kiitoksemme Kymenseudun Lottaperinneyhdistyksen puheenjohtaja Hanni Kangasmäelle aktiivisuudesta retkikutsun lähettämisessä, ja koko meidän bussiporukkamme kiittää ja kumartaa herkullisista pullakahveista ja mielenkiintoisesta tutustumiskäynnistä. T. Merja |
|
23.5. Lääninpuiston muistomerkit ja niiden historia
Keski-Suomen ja Piiki rykmentin mukana Kaatuneisen muistomerkille Kalevin opastamana oli matka isänmaan kallisarvoiseen historiaan. Oli hyvä lopettaa puistokävely Lottamuistokivelle ja nauttia munkkipiknik lintujen konsertoidessa puiden latvustossa. Kiitos lottaystävät kuluneesta kevätkaudesta.
T. Merja
|
28.03.2023 klo 18 KevätkokousKevätkokouksessa opettelimme Inkeri Vehmas‐Thesslundin johdolla lottalauluja. Laulamisen jälkeen pidettiin kevätkokous, jossa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. Kokouksen puheenjohtajana oli Seppo Liimatainen ja sihteerinä Maire Markkanen. Kokouksen esityslistalla oli myös yhdistyksen sääntöjen muutosasia, joka hyväksyttiin yksimielisesti. |
|
28.3 – 30.3.2023 Henkisen‐ ja fyysisen vireyden kurssi lotille ja pikkulotillePuhjonrannan kurssikeskus on Kouvolan seurakunnan omistama kurssi‐ ja leirikeskus Valkealan Puhjossa, Rapojärven rannalla. Kouvolan seudun lottaperinneyhdistys on järjestänyt vuodesta 2012 lähtien alueen lotille ja pikkulotille Lotta Svärd Säätiön tuella henkisen ja fyysisen vireyttämisen kursseja. Tämän kevään kurssi käynnistyi eilen Puhjonrannassa 12 kurssilaisen, avustajien ja ohjaajien kanssa. Ohjelmassa on ollut mm. musiikkiesityksiä, liikuntaa, hierontaa, runonlausuntaa, ajankohtaisia asioita ja yhdessä oloa. |
|
28.02.2023 Lottailta TuulensuojassaLottaillan aluksi ojennettiin Suomen Lottaperinneliiton ansiomerkki Kaija Vesalalle, Marjatta Nykäselle, Maire Markkaselle ja Marjaleena Kylmäselle. Ansiomerkki voidaan myöntää jäsenelle, joka on ollut vähintään 10 vuotta järjestön jäsen ja joka on toiminut ansiokkaasti liiton ja jäsenyhdistyksen päämäärien hyväksi vastuullisissa järjestön organisointiin, talouteen, hallintoon ja toiminnan kehittämiseen liittyvissä tehtävissä.
"Lottatoimintaa Kouvolassa, rautatiekaupungissa". Opetusneuvos Sakari Viinikaisen kiinnostava esitelmä. Linkki videoon. ARPAJAISET ja TUOTEMYYNTIPÖYTÄ |
|
24.1.2023 ti Kevätkauden avaus TuulensuojassaVuoden ensimmäiseen lottailtaan kokoontui taas iso joukko perinnelottia (53 hlö). Perinteiden mukaisesti vietimme hiljaisen hetken, ja sytytimme kynttilän viime vuoden aikana poisnukkuneille yhdistyksemme jäsenille. Kävimme läpi kevään ohjelman ja lopuksi muistimme kukkakimpulla rahastonhoitaja Marjaleena Kylmästä, joka 15 vuoden ansiokkaan ”uran” jälkeen luopui tehtävästään. Uutena yhdistyksemme ”rahakirstunvartijana” aloitti pitkän pankkiuran tehnyt Riitta Myller, jolle puolestaan luovutettiin Lottien kultaiset sanat viitoittamaan rahastonhoitajan vaativaa tehtävää. Merja Nieminen |
|
Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on päättänyt muina jakopäivinä antaa ansioituneille Suomen kansalaisille seuraavat kunniamerkit:
Vuokko Suomela Liisi Karnaattu
Yhdistyksen puheenjohtaja Merja Nieminen kävi luovuttamassa mitalit henkilöille. |
|
Lottaperinneviikko 22.4. - 26.4. 22.04. ma klo 18 Musiikillinen lottailta sanoin ja sävelin Kouvolan seurakuntakeskuksen Maria‐salissa
23.04. ti klo 18 Lottailta Tuulensuojassa Tohtori Maira Pohls´in esitelmä Ellen Svinhufvud’ista, Tuuletamme kevään kunniaksi kansallis‐, sotilaskoti‐,ja lottapukuja. Tilaisuus on julkinen. 24.4. ke klo 11 – 15 Avoimet ovet Porukkatalon perinnehuoneessa Kahvitarjoilu, tietokilpailu ja videoesityksiä sekä perinnehuoneen esittelyä. 24.4. ke klo 17 Opastettu iltakävely Heini Kortesluoman opastaa ja jakaa materiaalia. |
Tarinoitaa menneiltä ajoilta.
Osioon on kerätty erilaisa tarinoita ja tutkimustuloksia.
"Tuntematon sotilas" Kouvolan lotille 25.12.1940
Toini Rilanti, Lotta Svärd yhdistyksen Kouvolan paikallisosaston puheenjohtaja (1929-1932)
Historian havinaa Sata vuotta sitten eli vuonna 1924 oli Kouvolan Lotta Svärd Yhdistyksen varsinaisen toiminnan neljäs toimintavuosi.
Videokerronta Lotta Svärd Kouvolan paikallisyhdistyksen historiasta vuosilta 1920-1944